Retkeilytaitoja
Roskaton retkeily
Huolletulle tulipaikalle saa tehdä tulet, paitsi ei metsäpalovaroituksen
aikana. Tulipaikkojen huoltaminen on kallista, joten käytä puita säästeliäästi.
Siivoa käytön jälkeen omat ja tarvittaessa muidenkin jäljet.
Kuori hedelmät ja keitetyt kananmunat jo ennen retkelle lähtöä. Ruuat voi
pakata kestäviin ja pestäviin rasioihin ja pusseihin.
Palava jäte, esim. puhdas paperi ja pahvi, voidaan polttaa tulipaikalla.
Muita jätteitä kuten muoveja ja alumiinifolioita ei saa polttaa nuotiossa.
Ruuantähteet ja muut biojätteet voidaan laittaa taukopaikan kompostoriin tai
kompostikäymälään. Tuo muut jätteet pois maastosta jätepisteisiin tai eko- eli
lajittelupisteisiin.
Sääsket
Sääsket ovat pieniä hyönteisiä, joiden pisto on yleensä vaaraton, mutta se
voi aiheuttaa kutinaa. Sääskien määrä vaihtelee eri kesinä. Sääskiä on yleensä
eniten juhannusviikolla ja siitä pari viikkoa eteenpäin, joskus niitä taas ei
ole juuri lainkaan. Päivällä pienikin tuulenvire saa sääsket katoamaan. Sääsket
ovat aktiivisimmillaan yöaikana.
Suojaudu sääskiltä pukeutumalla vaaleaan, väljään ja tiheäsidoksiseen
vaatetukseen. Paljaaksi jäävälle iholle voi käyttää hyttyskarkotetta.
Porot suojautuvat sääskiltä kerääntymällä tokkiin ja menemällä aukeille,
tuulisille paikoille. Siksi poroja nähdään usein maanteillä.
Tuuli
Tuuli nimetään sen mukaan, mistä suunnasta se puhaltaa. Niinpä etelätuuli
puhaltaa etelästä, pohjoistuuli pohjoisesta, jne. Jokainen tuuli tuo mukanaan
omanlaisensa sään. Yleensä Lapissa on seuraavanlaiset säätilat tuulen
mukaan:
- Pohjoistuuli: Kirkas, mutta kolea sää.
- Koillinen: Pilvinen
sää.
- Itä: Kostea, sateinen sää.
- Kaakko: Kostea, sateinen sää.
-
Etelä: Lämmin sää.
- Lounas: Lämmin sää.
- Länsi: Kaunis ja lämmin
sää.
- Luode: Kirkas, kylmä sää.
Puukon käyttö
Vuole puukolla aina itsestäsi poispäin.
Maastossa puukkoa käsitellessä pitää olla erityisen huolellinen. Pienenkin
puukon lipsahtaminen voi olla jopa kohtalokasta alueella, jossa apu ei tule
ensimmäisen varttitunnin kuluessa.
Puulämmitys
Avaa savupelti kokonaan.
Tarkista, että hormi vetää. Tulisijan veto
syntyy piipun imusta.
Lado uuniin harvakseltaan vähän puita, jotka
sytytetään päältä päin.
Sytytyksessä käytetään paperia, tuohta tai
lastuja.
Lisää puita sytykkeiden päälle, kunnes ne täyttävät 3/4 tulipesän
korkeudesta.
Pidä uunin suojaluukut kiinni lämmityksen aikana kipinävaaran
takia.
Pidä suojaluukkujen ilmaraot auki, jotta tuli saa tarpeeksi
ilmaa.
Kohenna hiillosta uunikoukulla, kunnes kaikki kekäleet ovat palaneet
loppuun.
Pidä tulisijan pellit auki niin kauan kuin hiillos hehkuu. Älä luota
silmiisi. Kohenna kekäleitä niin huomaat, jos ne alkavat taas hehkua.
Saunan lämmitys
Kanna vesi saunan saaveihin ja täytä kuumavesisäiliö.
Kun lämmität saunaa,
kiuas ja kuumavesisäiliö kuumenevat polttavan kuumiksi.
Ilman kosteutta ja lämpöä lisätään heittämällä lämmintä vettä kiuaskiville.
Kiukaasta nouseva höyry on tulikuumaa kiukaan päällä.
Sopivan lämpöinen pesuvesi tehdään sekoittamalla pesuastiassa olevaan kylmään
veteen kuumaa vettä.
Älä koskaan kuivata vaatteita tai kenkiä kiukaan päällä tai sen lähellä. Ne
voivat sulaa tai syttyä palamaan.
Lähde: Pelkosenniemen ja Kemijärven
luonto- ja perinnekulttuurihanke.