Bookmark and Share

Aavat20081029162224.jpg

Euroopan aapasoista valtaosa on Suomessa. Aapasuot on luokiteltu ensisijaisen tärkeäksi luontotyypiksi, joita suojellaan Natura 2000-verkoston avulla. Valtakunnallisessa soidensuojeluohjelmassa on noin 600 suokohdetta, mutta soita on sisällytetty muihinkin Suomen suojeluohjelmiin.

Pelkosenniemen ympäristöön sijoittuu useita laajoja Peräpohjolan aapasoita. Erityisesti laajat koivuletot ja linnustollisesti rikkaat suot ovat Pelkosenniemelle tyypillisiä. Lisäksi seudulla on muualla Suomessa harvinaisia lettosuotyyppejä.

20081029162138.jpg

Kemihaaran suot ovat laaja Natura-alueen suokokonaisuus ja monimuotoisuutensa vuoksi merkittävä suoluonnon suojelualue. Alueen suotyypeistä 11 on Suomessa uhanalaisia. Kilpiaavan lintutorni kirkonkylän keskustan tuntumassa ja Kokonaavan lintutorni ovat hyviä suolintujen havainnointiin.

Luiron suot luokitellaan kansainvälisesti merkittäviin kosteikkoihin ja kansainvälisesti merkittäviksi lintualueiksi. Luiron aapasoiden ja keidassoiden kokonaisuus on pääasiassa luonnontilaista. Alueen koivuletot ovat Suomen laajimpia. Luiron soiden Lämsänaapa on Pelkosenniemen kuuluisin hillasuo. Joskus hilloja saadaan kuulemma junalasteittain.

Myös Pyhä-Luostolla on Natura-alueiden suoalueita. Sieltä löytyy peräti 35 suotyyppiä. Retkeily kannattaa aloittaa Pyhätunturin luontokeskuksesta, joka on Pyhä-Luoston kansallispuiston luontokeskus.

Kemijärven puolella on Raateaavan soidensuojelualue.